Tuleva työviikko on viimeinen A-lehdillä. Neljän vuoden mittainen äärimmäisen opettavainen etappi päättyy ja on aika kohdata uudet haasteet. Uusi työpaikkani asuu Punavuoressa ja lounasseuraksi saa ilmoittautua oitis! Harmittaa ihan, miten vähän ehti hyödyntämään A-lehtien hulppeita studiotiloja omiin projekteihin, koska jatkossa kaikki studioaika on tietysti kiven alla kun luovuin Vallilan työtilasta.

Viimeaikoina on tullut kuvattua lähes pelkästään filmille, ostin jopa Hasseliin uuden mittaavan etsimen ja tarkoituksena olisi kuvailla muotijuttuja keskikoolle heti keväällä. Digille kuvaaminen on todella puuduttavaa sarja-ammuntaa, josta koitan päästä eroon rauhoittumalla filmin kanssa. 6×6-kuvia menee rullaan n. 12kpl, ja rahaa  kuluu kehityksiin ja filmeihin, joten opettelua on luvassa ja paljon. Otin projektiksi kirjata ruuduista oleellisia tietoja ylös, tavoitteena olisi onnistua jokaisen ruudun kanssa. Jos jotain menee pieleen, onpahan vihko josta tarkistella miten oli valottanut kunkin ruudun. Velvia eritoten on äärimmäisen kapea filmi, eli mittauksen on osuttava todella kohdalleen priimatulosta havitellessa.

Nyt jos vielä pakkasherra antaisi hieman inhimillisemmät säät heilua ulkona noiden käsipelikameroiden kanssa.

Muutamia ruutuja puhelimesta kerättynä. Vielä jonain päivänä puhelimienkin kennot ovat sitä tasoa, että laatu kestää yli 10x10cm printin. Siihen asti on tyytyminen näihin minikokoihin.

Aiemmin olen löpissyt siitä, kuinka filkalle kuvaaminen parantaa keskittymistä kuvaushetkellä ja pakottaa ajattelemaan asioita eri tavalla. Filmille kuvaaminen on kuitenkin myös selkeästi sosiaalinen kokemus.

Siinä missä nykykuvaaja ottaa kuvan, käsittelee ja julkaisee, filmikuvaaja tarvitsee prosessiin muitakin osapuolia, kuten filmin myyjää, kenties kehittäjää tai skannaajaa. Kirjoitan tätä bussissa, juuri palautettuani neljä rullaa kehittäjälle. Juttelimme tovin mm. Kodakin tulevaisuudesta ja hetki sitten Lapissa sattuneesta kommelluksesta filmirunkoni kanssa (Zeiss Ikonin rangefinder ei kestänyt pakkasta). Löpinää riittää myös aina valokuvaajaporukassa eri filmeistä, filmikameroista ja niiden sielunelämästä. Tätä kaikkea ei enää digikuvauksessa kaivata, ei ketään kiinnosta vertailla megapikseleitä tai lähes identtisiä kohina-patterneja. Digiaikana keskitytään kilpailemaan pienistä tonteista asiakaskunnassa ja nyhjätään omissa nurkissa hinkkaamassa kullanarvoisia Photoshop-actioneita. Ei käy kuitenkaan väittäminen, etteikö digille kuvaaminen olisi 99% tapauksista ainoa järkevä vaihtoehto, mutta kuten sanottua, pieni retroilu tekee aina hyvää.

Haen aamulla kehityksestä neljä rullaa, joista pari on killunut ikuisuuden jääkaapissa – on täysi arvoitus mitä huomenna skannaillaan. Superjänskää!

Vaikka olenkin jo jonkin asteen edistynyt Lightroom-preset-nörtti, on VSCO ehdottomasti hintansa väärti

VSCO on Visual Supplyn kehittämä värisäätöpaketti, jota on ollut tekemässä iso liuta valokuvaajia ja värikäsittelyn ammattilaisia. Värisäädöt perustuvat ammattilaisten suosimiin filmeihin, joita on paketissa yhteensä 9. Itse presettejä on kuitenkin kymmeniä, sillä kaikista eri filmeistä on kolme eri kehitystasoa ja tämän päälle löytyy vielä kattava kokoelma erilaisia hienosäätö-presettejä. Mukana on Kodakin, Fujin ja Ilfordin filmejä, mutta valitettavasti Ektar 100, yksi Kodakin mielenkiintoisimmista filmeistä on jätetty paketista pois. Toivottavasti paketti laajentuu jatkossa Lightroom 4:n laajempien sävysäätöjen puitteissa.

Presetit vaikuttavat ainoastaan sävyihin, rakeeseen ja joissain määrin kontrastiin. Useisiin filmeihin tuntui sopivan mm. hieman normaalia kylmempi valkotasapaino, tai lisätty kontrasti. Joka tapauksessa presetit ovat varsinkin tapahtumakuvaajalle iso nopeutus sävyjen jalostukseen ja hyvä pohja jatkotyöstölle.

VSCO on loistava lisä kokeneenkin käsittelijän preset-hyllyyn ja onkin kirjoitushetkellä ainoa paketti, jonka kalibroinnit on tehty ammattilaisten toimesta. Presetit toimivat ainoastaan Canonin ja Nikonin järjestelmien RAW-kuvien kanssa, ja ei ole tietoa onko mm. Sonylle edes tulossa tukea. Luonnollisesti paketti ei toimi Lightroom 4 betassa, mutta asiakaspalvelusta kerrottiin, että kehitteillä on ilmainen päivitys.

Koitan keräillä myöhemmin lisää esimerkkikuvia (ennen vs. jälkeen).

Lähes kaikki viimeaikoina löytämäni ja seuraamani valokuvaajat joko kuvaavat filmille tai matkivat sen fiilistä kaikin mahdollisin keinoin. Digikuvan puhtaus on tällä hetkellä niin out, etten jaksa innostua yhdestäkään kiillotetusta mainoskuvasta. Epäpuhtaus ja rikkaat värit tuovat kuviin fiilistä, joka vie mennessään ja kutsuu kuvaamaan lisää ja lisää. En ole koskaan ollut näin innokas kuvaamaan mitä hyvänsä.

Ylläoleva gif-animaatio on esimerkki raa’an digikuvan konvertoinnista filmiskannia matkivaksi. Ensimmäinen kuva on originaali, toinen värisäädetty, kolmas tekstuuri ja neljäs näiden kaikkien yhdistelmä. Toiseen kuvaan on lisätty raetta ja tehty kevyt Cross Process ja mustien avaus. Tekstuuri on iPhonella kuvattu tft-näytön pinta, joka on ajan saatossa naarmuuntunut ja pölyttynyt. Tekstuuri-layerin sekoitustilaksi valitaan Lighten. Viimeinen kuva on lopputulema, jossa tekstuurin vaaleat osat kuultavat kuvan tummista kohdista läpi, luoden enemmän tai vähemmän aidonnäköisen fiiliksen nuhjaantuneesta ja skannatusta filmistä.

Filmin matkimisella saa toki kuviin aina pienen ripauksen tiettyä fiilistä, mutta kaikelle on paikkansa: likaisuus sopii ehkä harrastekuviin mutta muualla autenttiset sävyt ja puhtaus on yleensä ja edelleen se tavoitetila.

Tällä hetkellä kuvapalveluihin (kuten We heart it:iin http://weheartit.com/) tulee ryöppyämällä sävytuhottuja kuvia, joiden idea perustuu cross processiin, curvejen rajuun loiventamiseen sekä sävyttämiseen. Boomi on sinällään jännä, että ihmiset jakavat palveluihin harrastusmielessä tuhansia kuvia päivittäin, ja kuvat ovat monesti vielä äärimmäisen tasokkaita. Tällainen värien tuhoaminen tekee helposti kuvasta houkuttelevan ja rauhallisen, mutta kuka vetää rajan sille kuinka paljon kuvaa on soveliasta käsitellä? Oma näkemys ja järjestys rajusta neutraaliin on jotain seuraavaa: mainoskuvat > bilekuvat > hääkuvat > korporaatiokuvat > henkilöstökuvat. Mutta lievän ja rajun käsittelyn rajan vetää luonnollisesti kuvaaja, oman tyylin ja harkintakyvyn mukaan.

Aikaisemmin kirjoitin Lightroomin ja Photoshopin väripreseteistä, no nyt niitä on taas urakoitu läjäpäin lisää. Koska ei ole tullut kuvattua juurikaan uutta matskua, kaivelin arkistoista vanhoja. Alla näkyviin kuviin sopi hieman heikosti rajumpi retroilu, joten presetit ovat melko mietoja.