Olen aiemmin vierastanut tyyppejä jotka vannovat filmin nimeen ja ihmetellyt, mitä hienoa siinä väreiltään suppeassa ja pehmeäpiirtoisessa filmissä on. Jo pitkään saatavilla olleet vähäkohinaiset digirungot kun suoriutuvat kuvaustilanteesta kuin tilanteesta huimasti filmirunkoja paremmin. Nyt puhun työnteosta, jolloin haluan saada parhaimman mahdollisen lopputuloksen pienellä vaivalla. Hyvä optiikka hyvässä rungossa, päälle pikainen Lightroom-sävykäsittely ja paketti on asiakkaalla hetkessä (no ainakin teoriassa), filmillä moisesta tehokkuudesta ei voinut haaveillakaan. Jokin siinä epädynaamisessa sutussa on kuitenkin alkanut viehättää.
Olen jatkuvasti etsinyt erilaisia tapoja kuvata ja kehittää luovuuttani. Iphonella kuvaaminen erityisesti on ollut suurta herkkua ja myös yllättävän opettavaista. Eniten kuvausintoa on kuitenkin kasvattanut järkkärillä kuvaaminen filkalle.
Vaikka olen fiilistellyt jo aikanani filmiä, en koskaan osannut täysin nauttia siitä. Pari kuukautta sitten koin kuitenkin herätyksen lukemalla Rantasen Markon blogista juttua filmillä fiilistelystä. Digijärkkärillä kuvaaminen muistuttaa väkisin työtilanteista ja alkuaikojen harrastamisen ilo on juuri tästä syystä kadonnut. tuon blogipostauksen kautta tajusin, kuinka päästä eroon tästä työfiiliksestä ja taas nauttia itse harrastamisesta.
Kesäyöt ja lomamatkat ennalta tuntemattomaan lokaatioon ovat mitä parhaimpia hetkiä irtautua arjesta ja filmille kuvaaminen palauttaa kuvaajan entistä paremmin harrastuksen pariin, liika säätäminen kun jää pois. Päätinkin tänä kesänä kolleegani kanssa, että kuvaamme jokaisesta kesäreissusta rullan, ja katsoisimme kuvia vasta johkin ajan kuluttua. Vanhemmiltani löytyy kaiken kukkuraksi diaprojektori, jolta kuvien katsominen on venkaa ja vielä huimasti erottelukykyisempää kuin näytöltä tai tykiltä.
Koska olen aivan liian tottunut Canoniin (ja koska käytettävyysihmisenä retroilu on mielestäni turhaa jos kameran käytettävyys kärsii kuvatessa), ostin eBaystä muutamalla kympillä kuvan mukaisen filmilaitteen. Retro-Pentaxeillaan kuvaavat mustamaalaavat minut nyt välittömästi, mutta totuus on, että ko. Elanilla kuvaaminen on vain äärimmäisen mukavaa. Kamera sopii todella hyvin käteen, painaa murto-osan 5D:stäni ja siihen käy uudet L-sarjan linssit. Lisäksi kuvia ei tarvitse käsitellä, vaan kuvista tulee kehityksessä automaattisesti nätin sävyisiä, ja filmin tyypillä voi säädellä haluttua lopputulosta yllättävän paljon. Miinuksena tietysti on katu-uskottavuuden puute, kamera kun näyttää aivan modernilta digijärkkäriltä. Lupasinkin nyt itselleni, etten ottaisi digillä tänä kesänä harrastekuvia (lukuunottamatta ystäväni häitä) ja tyytyisin ainoastaan filmiin.