Ilmestyessään Sony A7 vaikutti osittain pettymykseltä. Mitä tekee rungolla, johon ei ole saatavilla linssejä, hämmästelivät harrastajat foorumeilla.

Sony on kuitenkin oikeilla jäljillä. Tulevaisuuden ammattilaitteen ainekset ovat kasassa: oikeasti kompakti ja kevyt runko isolla 35mm sensorilla. Lisätään tähän vielä ammattitason videomahdollisuudet ja kyky hyödyntää kattavasti eri valmistajien linssejä, koska kamerassa ei ole peiliä esteenä. Valitettavasti Sonyllä ei ollut julkaisun yhteydessä valikoimassa käytännössä yhtään kiinnostavaa natiivia linssiä, joten alkuun oli tyytyminen kolmannen osapuolen optiikkaan.

Ensikokemukset

Ensimmäistä kertaa käteen osuessaan runko vakuuttaa ergonomialla ja jämäkkyydellä. Kuin ottaisi tiiviiksi puristetun 5D:n käteen. Sääsuojattu runko tuntuu kalliilta ja hyvin tehdyltä. Aukkoa, valotuksen kompensaatiota ja suljinaikaa säätävät kolme kiekkoa on suunniteltu selkeästi insinööritunteja säästämättä ja niiden hiottua tuntumaa on vaikea sanoin kuvailla. Näytön vieressä oleva ISO-arvoa säätävä kiekko on kuitenkin löysähkö ja liikkuu itsestään, jos runkoa hieraisee kättä tai kehoa vasten. Itse siirsin tästä syystä ISO-säädön napin taa.

Elektroninen etsin on jälleen kehittynyt askeleen eteenpäin. Pari valokuvaajaa erehtyikin ensisilmäyksellä luulemaan sitä optiseksi etsimeksi. Peilillisistä löytyvä optinen tähystin on kuitenkin edelleen omiaan kirkkaassa päivänvalossa kuvatessa. Tehokkaammin valoa tiivistävä kuminen silmäpehmuste parantaisi elektronisen etsimen päiväkäyttöä huomattavasti.

Kamera käynnistyy hieman jähmeästi ja tarkennus on Fujin uusimpia malleja hitaampi. Varsinkin hämärässä kuvatessa tarkentaminen on hankalaa. Katukuvaukseen nopeus on kuitenkin riittävä. Ongelmia muodostuu ripeästi liikkuvia kohteita kuvatessa. Tästä syystä A7:ää ykkösrungoksi haaveilevan monipuolisia kohteita työkseen kuvaavan kannattaa odottaa tulevia, nopeampia malleja. Fujifilm X-T1 on jo riittävän nopea myös urheilukuvaukseen, joten riittävä teknologia on siis olemassa.

Kuvanlaatu

Sensorilta osaa odottaa hyvin Nikonmaista käytöstä, sillä kennot tulevat ilmeisesti samalta hihnalta. Lightroom käyttäytyy A7:n rawien kanssa hyvin samalla tavalla kuin Nikonin. Kohina on 5D Mark III:n kanssa samalla viivalla ja alkaa näkyä vasta arvossa 1600. 'Käyttistä' saa ulos yhä ISO 12800:lla, mutta rae näkyy tuolloin jo voimakkaasti.

Sävyjen toisto on rikasta ja äärimmäisen tarkkaa. Dynamiikka on peräti kolme aukkoa laajempi kuin 5D Mark III:ssa, eli se kirkas puhkipalanut aita on usein vielä helposti pelastettavissa.

Rae vs. noise (Fujifilm vs. Sony)

Tajusin lopullisesti vasta A7:n kohdalla, kuinka aidosti rumaa Canonin ja Nikonin (sekä tietysti myös Sonyn) kohina onkaan. Siinä missä Fujifilmin uusimpienkaan runkojen dynamiikka ja värintoisto ei pärjää Canikoneille, on Fuji omiaan, kun vertaillaan sensorin kohinaa. Niin kauan, kun ISO-arvo pysyy alle 1600:n, Sony pärjää hienosti, sillä kohina on helposti poistettavissa. Fujilla jälki on kuitenkin nättiä maksimi-ISO-arvoon saakka. Siinä missä Fujin tuottama kohina on kauniin rakeista, Canikoneiden ja Sonyn on valitettavasti pelastuskelvotonta värikohinaa.

Alla karmiva esimerkki.

Loputon linssivalikoima, varauksella

Sony A7 on aidosti ensimmäinen automaattitarkenteisia linssejä tukeva täyden kennon peilitön järjestelmäkamera (melkoinen tittelihirviö).

Peilittömyys mahdollistaa kaikkien eri valmistajien linssien käytön, joskin osasta putoaa kyydistä automaattitarkennus. Ensimmäistä kertaa on mahdollista käyttää myös Leica M-mountin linssejä muussa kuin Leican omassa rungossa, niiden todellisilla polttoväleillä. Itse ehdin kokeilla vasta Voigtländerin 35mm F/1.4:ää, mutta tulossa on varmasti myös kirjoitus Canonin FD-laseista Sonyssä.

Canon FD-sarjan manuaalitarkenteisia aikansa työjuhtia sekä Voigtländer 35/1.4, kuva otettu Sony A7 + Zeiss 35/2.8

Osassa vanhoista linsseistä sensorin laidoille ilmestyy voimakasta violettia värjäymää, joka ei luonnollisestikaan häiritse mv-kuvissa. Kannattaa siis tutkia ennen hankintaa, toimiihan lempilinssisi Sonyn kanssa moitteetta. Voigtländerin linssien (ja kuuleman mukaan useiden rangefinder-linssien) kanssa on havaittavissa selkeää "tärähtänyttä bokehia" täydellä aukolla. Lähelle tarkentaessa ongelmaa ei juurikaan huomaa, mutta esim. viiteen metriin tarkentaessa bokeh näyttää todella rujolta, suorastaan käyttökelvottomalta. Syytä tähän en tiedä, mutta Leican rungoissa jälki on virheetöntä.

Osa kolmannen osapuolen linsseistä toimii A7:ssa paremmin, osa huonommin. Flickr on täynnä esimerkkejä erilaisista linssikomboista A7:n kanssa, mistä tottunut linssinyplääjä saa hyvän kuvan yhteensopivuudesta.

Sonyn ja Zeissin natiivit linssit luonnollisesti toimivat virheettömästi ja ovat verrattavissa kalleimpiin Canikon ammattilaislinsseihin. Linssivalikoima on vielä harvinaisen suppea, mutta on kasvamaan päin. Sonyn linssiroadmap löytyy täältä.

Sony A7 + Sony Zeiss 35/2.8 (vastavalosuoja kiinnitettynä)

Linssikokemuksia

Zeiss Sonnar 35/2.8

Sonnar on ensimmäisiä full-frame-linssejä A7:lle, ja halusin välttämättä ainakin yhden automaattitarkenteisen linssin manuaalitarkenteisten rinnalle. 35mm on sopivin yleispolttoväli, joten valinta oli selkeä.

Linssi sai julkaisun yhteydessä jonkin verran moitteita siitä, ettei valovoima yllä F/2:een. Ilmeisesti Sony halusi säilyttää pannukakkustatuksen ja päätti mennä F/2.8:lla. Useimmille syväterävyysefektin ero F/2:n nähden on merkityksetön, mutta on pakko myöntää ajoittain kaipaavansa sitä yhtä aukkoa. Bokeh on silti yksi parhaista näkemistäni, täydellisen samettimainen ja pehmeä. Terävyys menee luokkaan 'liian terävä'. Katukuvista voi kaivaa kaukanakin olevien kohteiden kasvojen piirteet tasolla, johon en ole ennen törmännyt. Kaiken muun hyvän lisäksi linssi on rungon tavoin sääsuojattu. Alla pari testikuvaa.

Voigtländer Nokton 35mm F/1.4

Harmikseni rangefinder-linssit eivät toimi aivan siten, kuin odottaisi, ja reunoilla kuvanlaatu heikkenee selittämättömästi. Linssin käyttö kuitenkin paljastaa A7:n mahdollisuudet. Manuaalitarkenteisilla laseilla kuvaaminen on loistavan etsimen ansiosta yllättävän helppoa, ja huipputerävä ja iso sensori puristaa linsseistä esiin piirteitä, joita ei ole filmin jälkeen nähty. Klassista lookkia hakevalle Voigtländerit ovat mielenkiintoinen pari A7:n kanssa, mutta kaikkia ei klassinen look miellytä. Alla muutamia esimerkkikuvia.

Summa summarum

Sony A7:ssa on todella paljon hyviä juttuja, eikä olla kaukana ykkösrungon tittelistä. Paketti alkaa olla lopullisesti kasassa, kun automaattinen tarkennus saadaan ruuvattua ripeämmäksi ja pioneerille luontaiset lastenvaivat karsitaan pois. Lisäksi linssivalikoimaan tarvitaan se valovoimainen yleiszoom, sekä hääkuvaajia ajatellen pari nopeaa primeä. Kolmannen osapuolen linssit eivät valitettavasti ratkaise ongelmaa täysin, sillä sovitin kasvattaa paketin fyysistä kokoa tai hävittää automaattitarkennuksen.

Siinä missä Fujin kamerat ovat selkeästi tunneperäisiä laitteita, on Sony A7 lähempänä ammattilaitetta, ja ehkä siksi ajauduin vertailemaan ennemmin numeroita, kuin fiilistä. Tunnelaite tai ei, on kameralla todella miellyttävä kuvata ja se on jo nyt todella lähellä sitä komboa, mistä osattiin hetki sitten vain haaveilla: kompakti full-frame-kamera, kuvanlaadusta tinkimättä.