Valitettavasti et hyödy tästä, mikäli linssissäsi ei ole käsin säädettävää himmennystä, eli aukonsäätöä. Peilittömillä järjestelmäkameroilla kuten Sonyn NEX- ja Fujin x1-kameroilla usein vähälle käytölle jäävä shutter priority (monesti tunnettu myös lyhenteellä Tv) -tila on varsin oiva tapa pitää kuvat tärähtämättöminä. Ensin asetetaan linssin aukko haluttuun arvoon ja ISO-säätö automaatille, seuraavaksi omavalintainen Tv-moodin suljinaika, sanotaan vaikka 1/160. Näin voit huoletta kuvata kevyelläkin rungolla ilman että suljinaika putoaa liian hitaaksi, jolloin kuvat tärähtävät. Hyvä nyrkkisääntö kuvan tärähtämättömänä pitämiselle on pysytellä vähintään linssin polttoväliä vastaavan suljinajan paremmalla puolen. Esimerkkinä 50mm linssi ja 1/60 suljinaika, tai 35mm ja 1/40. Kevyet pikkujärkkärit vaativat kuitenkin pykälän kaksi nopeamman ajan, koska pienen ja hennon rungon vakaana pitäminen on huomattavasti vaikeampaa.

Nexin huono puoli on, ettei ISO-arvoa voi säätää yhtä luontevasti kuin vaikka 5D:ssä, jolloin joihinkin tilanteisiin Tv-asetus on hyvä vaihtoehto. Etenkin jos kuvassa on liikkuvia ihmisiä ja halutaan varmistaa tietty liikkeen pysäyttävä suljinaika. En edelleenkään ymmärrä, miksei kameraan kuin kameraan ujuteta kahta säätörullaa, jolloin aukon ja ISO-arvon säätö onnistuisi avaamatta turhia valikoita.

Kysymys tuli Flickrissä olevaan vanhaan testikuvaan. Olin tuolloin varsin tietämätön valaisusta, mutta olin oppinut katsomaan valoa selaamalla muiden kuvia ja käsittelemällä omiani. Loin pitkään valon intuitiolla ja silmällä, mutta kokemuksen karttuessa moni setup syntyy jo rutiininomaisesti. Muistan vieläkin tuttavan kommentin tähän kuvaan: “Olisin ehkä suunnannut ylempää, lähellä 45 asteen kulmaa kuin suoraan edestä.” Kuvan valosetup on yksi styroksilevyn kautta raakana heijastettu studiovalo.

Vastasin Flickr-kysyjälle näin: Yksikään kirja ei kerro sinulle sitä, mitä silmät kertovat. Eräs valokuvaaja, ja ystävä sen minulle kauan sitten sanoi: harjoittele valoa matkimalla muiden kuvia. Testaa kaikkea niin kauan kuin on tarve, jotta opit miten valo ja sen yksityiskohdat syntyvät. Kokeile valaista kaukaa, läheltä, kimmottaen, isoilla ja pienillä valoilla. Salaisuus on testaamisessa, työkalujen tuntemisessa ja silmän opettamisessa, ei yksittäisten valokikkojen opettelussa.

Nopea tapa kehittyä on vuokrata studiotila, jossa voi rauhassa testata kaikentyyppisillä valoilla vapaaehtoisten mallien kanssa, mahdollisimman usein ja pitkään. Olen sanonut sen blogissa ennenkin, mutta testivalaise niin kauan kunnes olet tyytyväinen. On turhaa ryhtyä kuvaamaan keskeneräisellä valolla, jota ei hyväkään malli pelasta.

Tekemällä oppii, ja sen päälle luetut kirjat ovat varmasti hyvää bonusta. Itse kuulun itseoppineiden koulukuntaan. En siis ole lukenut kirjoja, enkä saanut opetusta tai turvautunut internetin tutoriaaleihin. Eniten kehitystä on vienyt eteenpäin palaute muilta kuvaajilta, filmipuolen opettelu ja tuhansien kuvien käsittely. En puhu kouluja tai kirjoja vastaan, mutta vailla käytännön kokemusta teoria häviää päästä yhtä nopeasti kuin se sinne tulikin.

Vaikka olenkin jo jonkin asteen edistynyt Lightroom-preset-nörtti, on VSCO ehdottomasti hintansa väärti

VSCO on Visual Supplyn kehittämä värisäätöpaketti, jota on ollut tekemässä iso liuta valokuvaajia ja värikäsittelyn ammattilaisia. Värisäädöt perustuvat ammattilaisten suosimiin filmeihin, joita on paketissa yhteensä 9. Itse presettejä on kuitenkin kymmeniä, sillä kaikista eri filmeistä on kolme eri kehitystasoa ja tämän päälle löytyy vielä kattava kokoelma erilaisia hienosäätö-presettejä. Mukana on Kodakin, Fujin ja Ilfordin filmejä, mutta valitettavasti Ektar 100, yksi Kodakin mielenkiintoisimmista filmeistä on jätetty paketista pois. Toivottavasti paketti laajentuu jatkossa Lightroom 4:n laajempien sävysäätöjen puitteissa.

Presetit vaikuttavat ainoastaan sävyihin, rakeeseen ja joissain määrin kontrastiin. Useisiin filmeihin tuntui sopivan mm. hieman normaalia kylmempi valkotasapaino, tai lisätty kontrasti. Joka tapauksessa presetit ovat varsinkin tapahtumakuvaajalle iso nopeutus sävyjen jalostukseen ja hyvä pohja jatkotyöstölle.

VSCO on loistava lisä kokeneenkin käsittelijän preset-hyllyyn ja onkin kirjoitushetkellä ainoa paketti, jonka kalibroinnit on tehty ammattilaisten toimesta. Presetit toimivat ainoastaan Canonin ja Nikonin järjestelmien RAW-kuvien kanssa, ja ei ole tietoa onko mm. Sonylle edes tulossa tukea. Luonnollisesti paketti ei toimi Lightroom 4 betassa, mutta asiakaspalvelusta kerrottiin, että kehitteillä on ilmainen päivitys.

Koitan keräillä myöhemmin lisää esimerkkikuvia (ennen vs. jälkeen).

Lähes kaikki viimeaikoina löytämäni ja seuraamani valokuvaajat joko kuvaavat filmille tai matkivat sen fiilistä kaikin mahdollisin keinoin. Digikuvan puhtaus on tällä hetkellä niin out, etten jaksa innostua yhdestäkään kiillotetusta mainoskuvasta. Epäpuhtaus ja rikkaat värit tuovat kuviin fiilistä, joka vie mennessään ja kutsuu kuvaamaan lisää ja lisää. En ole koskaan ollut näin innokas kuvaamaan mitä hyvänsä.

Ylläoleva gif-animaatio on esimerkki raa’an digikuvan konvertoinnista filmiskannia matkivaksi. Ensimmäinen kuva on originaali, toinen värisäädetty, kolmas tekstuuri ja neljäs näiden kaikkien yhdistelmä. Toiseen kuvaan on lisätty raetta ja tehty kevyt Cross Process ja mustien avaus. Tekstuuri on iPhonella kuvattu tft-näytön pinta, joka on ajan saatossa naarmuuntunut ja pölyttynyt. Tekstuuri-layerin sekoitustilaksi valitaan Lighten. Viimeinen kuva on lopputulema, jossa tekstuurin vaaleat osat kuultavat kuvan tummista kohdista läpi, luoden enemmän tai vähemmän aidonnäköisen fiiliksen nuhjaantuneesta ja skannatusta filmistä.

Filmin matkimisella saa toki kuviin aina pienen ripauksen tiettyä fiilistä, mutta kaikelle on paikkansa: likaisuus sopii ehkä harrastekuviin mutta muualla autenttiset sävyt ja puhtaus on yleensä ja edelleen se tavoitetila.

Ylläoleva kuva on ajalta, jolloin olin juuri vuokrannut ensimmäisen studioni ja ostanut studiovalot. Valaisukokemukseni oli tuolloin lähellä nollaa, mutta intoa valosetuppien kokeiluun oli suunnattomasti. Taisinkin tuosta päivästä lähtien kuvata lähes viikoittain eri malleja yrittäen oppia kaiken mahdollisen.

Tärkeintä koko oppimisprosessissa on kehittää omaa silmää, mikään internetistä löytyvä tutorial kun ei valmista sinua yhtä hyvin kuin itse kokeileminen. Silmä oppii huomaamaan valon ja varjon yksityiskohdat sinnikkäällä testaamisella ja Photoshopissa suurennuslasin kanssa tutkimalla. Uuden hyvän valosetupin luominen saattaa alussa kestää tunteja, tärkeintä on kuitenkin muistaa olla tyytymättä mihinkään mikä ei miellytä. Mitä enemmän testaa ja matkii muita, sitä nopeammin pääsee sisälle valaisun saloihin.

Tavallaan surullista, mutta samaan aikaan innostavaa huomata, että kaiken tämän kuvaamisen jälkeen on raapaissut vasta pintaa. Vaikka Nadav Kanderin kaltaiset pioneerit ovat valovuosien päässä kokemuksensa kanssa, on mukava tietää että aina on loputtomasti uutta opittavaa.

Poimin ylläolevan kuvan siitä syystä, että olen siihen tänäkin päivänä varsin tyytyväinen. Valosetup oli jotakuinkin seuraava: päävalo on heijastettu ison valkoisen styroksin kautta ja takana kaksi himmeälle säädettyä kovaa valoa luomassa poskikiillot. GIF-animaatiosta voi taas nähdä sävykäsittelyn vaiheet.

Tästä voi hyvin tehdä yhden yleispätevän actionin Photoshoppiin. Kuten kuvista näkyy, lievä cross process Curveilla ja päälle kaksi Solid Color -värilayeriä Exclusion ja Lighten -sekoitustiloilla. Pehmentää ja rauhoittaa mukavasti sävyjä.

Tai, ja skannerin: pistä dia tai nega puhelimen ruudulle ja aseta järkkäri ajamaan skannerin virkaa. Lopputulos on hyvällä optiikalla yllättävän tarkka ja nettikäyttöön täysin riittävä. 1920x1200px kokoinen taustakuva luonnistui ainakin, eli erittäin jees.

En omista 100mm L-macroa, joten paras lopputulos on vielä näkemättä ja jos joku kokeilee niin näkisin mieluusti miten pitkälle menetelmällä pääsee. Itse ylsin vajaan metrin päähän puhelimen ruudusta 105mm:llä, joten ruutua joutuu croppaamaan rajusti ja laatu on sen mukainen. Macro-linssillä kuvaaminen on varmasti hyvä vaihtoehto skannailulle, tosin näytön rasterin peittämiseksi filmin alle tulee laittaa vielä valkoinen muovi (esim. muovikassi).

Testailin vanhoihin kuviin värisäätöjä ja silmäni osui tähän ruutuun. Kokeilin yhdistää rankasti desaturoitua ja alkuperäistä kuvaa maskaamalla Lighten sekoitustilalla ihon kirkkaampia osia. Näin kuvasta ei tule aivan niin väripaiskotun näköinen kun myös alkuperäisiä sävyjä löytyy. Tukka meni ojennukseen Liquifyllä ja kontrastia tuli roimasti lisää kahden Hi Passin overlayn kautta. Yksityiskohtia ei kuitekaan kannata unohtaa, niinpä kulmakarvat saivat kloonaustyökalulla terävät yläreunat ja suuhun tuli yksi Hi Pass overlay. Sinistä sävyä tuli Gradient Mapin kautta, eli tumma pää siniseksi ja läpinäkyvyys 30%.