Vanhojen rawien selailua uusien toivossa/puutteessa.

Kysymys tuli Flickrissä olevaan vanhaan testikuvaan. Olin tuolloin varsin tietämätön valaisusta, mutta olin oppinut katsomaan valoa selaamalla muiden kuvia ja käsittelemällä omiani. Loin pitkään valon intuitiolla ja silmällä, mutta kokemuksen karttuessa moni setup syntyy jo rutiininomaisesti. Muistan vieläkin tuttavan kommentin tähän kuvaan: “Olisin ehkä suunnannut ylempää, lähellä 45 asteen kulmaa kuin suoraan edestä.” Kuvan valosetup on yksi styroksilevyn kautta raakana heijastettu studiovalo.

Vastasin Flickr-kysyjälle näin: Yksikään kirja ei kerro sinulle sitä, mitä silmät kertovat. Eräs valokuvaaja, ja ystävä sen minulle kauan sitten sanoi: harjoittele valoa matkimalla muiden kuvia. Testaa kaikkea niin kauan kuin on tarve, jotta opit miten valo ja sen yksityiskohdat syntyvät. Kokeile valaista kaukaa, läheltä, kimmottaen, isoilla ja pienillä valoilla. Salaisuus on testaamisessa, työkalujen tuntemisessa ja silmän opettamisessa, ei yksittäisten valokikkojen opettelussa.

Nopea tapa kehittyä on vuokrata studiotila, jossa voi rauhassa testata kaikentyyppisillä valoilla vapaaehtoisten mallien kanssa, mahdollisimman usein ja pitkään. Olen sanonut sen blogissa ennenkin, mutta testivalaise niin kauan kunnes olet tyytyväinen. On turhaa ryhtyä kuvaamaan keskeneräisellä valolla, jota ei hyväkään malli pelasta.

Tekemällä oppii, ja sen päälle luetut kirjat ovat varmasti hyvää bonusta. Itse kuulun itseoppineiden koulukuntaan. En siis ole lukenut kirjoja, enkä saanut opetusta tai turvautunut internetin tutoriaaleihin. Eniten kehitystä on vienyt eteenpäin palaute muilta kuvaajilta, filmipuolen opettelu ja tuhansien kuvien käsittely. En puhu kouluja tai kirjoja vastaan, mutta vailla käytännön kokemusta teoria häviää päästä yhtä nopeasti kuin se sinne tulikin.

Ostelin syksyllä peilittömän kameran, koska pienelle mukana kuljetettavalle digijärjestelmälle on ollut hyllyssä jo pitkään kameran mentävä aukko.

Tästä aiheesta on pitänyt kirjoittaa jo aikoja sitten, mutta juttu on jäänyt pyörimään luonnoksiin.

Olen ollut kiinnostunut peilittömistä kameroista konseptina niin kauan kun niistä on puhuttu. Ensimmäiset mallit olivat kuitenkin kankeita käyttää, joten jäin suosiolla odottamaan uudempaa isompikennoista sukupolvea. Tällä hetkellä peilittömien markkinoita johtaa Olympus, mutta niiden pieni kenno ei juurikaan houkuttele, sillä linssien polttovälit käytännössä tuplaantuvat. Hyviä vaihtoehtoja löytyy Sonyltä ja Fujilta, tosin melko suolaiseen hintaan.

Peilittömyys mahdollistaa äärimmäisen pienen rungon valmistuksen ja laajan yhteensopivuuden eri linssien kanssa. Nämä yhdessä muodostavat lyömättömän yhdistelmän päivittäis- ja reissukameralle. Sony oli valmistajista ensimmäinen, joka onnistui ahtamaan pikkurunkoon APS-C-kennon ja herättämään petollisia ostoaikeita. NEX-nimellä kulkeva kamerasarja onkin saanut nettipalstoilla suurta huomiota, sillä kameraan saa sovitteella kiinni minkä tahansa valmistajan linssin. Näinollen kaikki, joiden kaapeista löytyy vanhoja käsitarkenteisia objektiiveja pääsevät antamaan linsseilleen uuden elämän. Optiikan laatu kun ei ole juurikaan parantunut vuosien saatossa, voi vanhalla objektiivilla päästä edullisesti ammattitason lopputulokseen. Laadukas 80-luvun lasi 100 euron katukauppahintaan tarjoaa useasti paremman erottelukyvyn kuin nykypäivän 500 euron arvoinen harrasteobjektiivi.

Ylläolevassa kuvassa on Sony NEX-5n, sekä läjä mielenkiintoisia linssejä, joita olen metsästänyt eBayn syövereistä. Esimerkkeinä Canon FD-sarjan 85mm ja 50mm F/1.2L:t sekä Voigtländer Nokton 35mm F/1.2, jotka ovat sekä nopeita että optiikaltaan huippuja. NEX on toki perustoiminnoissa jonkin verran isoa järjestelmää kankeampi, sillä nappeja on vähemmän. Manuaalitarkennus kuitenkin on tehty NEX:llä todella nerokkaasti ja automaattitarkennusta ei jää kaipaamaan kuin liikkuvia kohteita kuvatessa. Tämän videon lopusta löytyy esimerkki NEX:n tarkennusavusta, jonka lisäksi on olemassa myös Canonin järjestelmien videopuolelta tuttu digitaalinen zoom. Kaiken kukkuraksi NEXin kennon maksimiherkkyys on puristettu 25600:n saakka, joista vielä ISO 6400 on täysin käyttökelpoinen isossakin koossa. Alta löytyvien kuvien joukosta suurin osa on tykitetty ISO 3200-6400 arvoilla.

NEX kulkee kätevästi aina laukussa ja sillä kuvaamisesta on tullut lähes jokapäiväistä herkkua. Nykyään tartun 5D:n ainoastaan studiolla tai työkeikalla, NEX on siis paikkansa hyllyssä ansainnut. En näe mitään syytä, miksei tulevan kesän muotijuttuja kuvaisi filmin kaveriksi NEX:llä. Manuaalitarkennuksen kanssa on mahdollisesti jopa varmempi kuvata vastavaloon kuin automaatilla ja vanhat linssit tuovat hieman omanlaista fiilistä kuviin.

Vaikka olenkin jo jonkin asteen edistynyt Lightroom-preset-nörtti, on VSCO ehdottomasti hintansa väärti

VSCO on Visual Supplyn kehittämä värisäätöpaketti, jota on ollut tekemässä iso liuta valokuvaajia ja värikäsittelyn ammattilaisia. Värisäädöt perustuvat ammattilaisten suosimiin filmeihin, joita on paketissa yhteensä 9. Itse presettejä on kuitenkin kymmeniä, sillä kaikista eri filmeistä on kolme eri kehitystasoa ja tämän päälle löytyy vielä kattava kokoelma erilaisia hienosäätö-presettejä. Mukana on Kodakin, Fujin ja Ilfordin filmejä, mutta valitettavasti Ektar 100, yksi Kodakin mielenkiintoisimmista filmeistä on jätetty paketista pois. Toivottavasti paketti laajentuu jatkossa Lightroom 4:n laajempien sävysäätöjen puitteissa.

Presetit vaikuttavat ainoastaan sävyihin, rakeeseen ja joissain määrin kontrastiin. Useisiin filmeihin tuntui sopivan mm. hieman normaalia kylmempi valkotasapaino, tai lisätty kontrasti. Joka tapauksessa presetit ovat varsinkin tapahtumakuvaajalle iso nopeutus sävyjen jalostukseen ja hyvä pohja jatkotyöstölle.

VSCO on loistava lisä kokeneenkin käsittelijän preset-hyllyyn ja onkin kirjoitushetkellä ainoa paketti, jonka kalibroinnit on tehty ammattilaisten toimesta. Presetit toimivat ainoastaan Canonin ja Nikonin järjestelmien RAW-kuvien kanssa, ja ei ole tietoa onko mm. Sonylle edes tulossa tukea. Luonnollisesti paketti ei toimi Lightroom 4 betassa, mutta asiakaspalvelusta kerrottiin, että kehitteillä on ilmainen päivitys.

Koitan keräillä myöhemmin lisää esimerkkikuvia (ennen vs. jälkeen).

Kirjoittelin taannoin kokemuksia Canonin 85mm F/1.2L:stä, jonka korvasin myöhemmin 135mm:n F/2.0L:lla 85:n hitaan tarkennuksen vuoksi. Canonin yksilö on myös mestari väriaberraation kanssa, eli pinkkiä hohtoa oli täydellä aukolla enemmän kuin missään L-lasissa. Henkilöitä kuvatessa 135mm on hieman liian pitkä, ja 50mm:ssä taas on täydellä aukolla sekä terävyys että tarkennusongelmia, joten jäin kaipaamaan jotain tähän väliin. Sigma julkaisi sittemmin otsikon mukaisen linssin, joka arvosteluiden mukaan päihittää Canonin n. tuplasti kalliimman kilpailijansa sekä terävyydessä että tarkennusnopeudessa.

Ensifiiliksellä lasi on juuri sitä mitä luvattiinkin. Nopea, super terävä heti F/1.4:stä lähtien ja rakenteellisesti huippukamaa. Linssin paras puoli on kuitenkin sen bokeh, joka on kaikin puolin täydellisen pehmeää, kuten ylläolevista testikuvista voi nähdä. Sigmalla on myös muita L-sarjaa selkeästi haastavia uusia linssejä ja on outoa ettei Sigma ole brändännyt pro-lasejaan samalla tavoin kuin Canon omiaan. Moni ammattilainen on varmasti yhä siinä uskossa, ettei punaraitaisten linssien lisäksi ole muita vaihtoehtoja, ja tämä on sääli. Sigmat vs Nikonit vs Canonit rinnatusten osoitteessa: http://www.the-digital-picture.com.