Curvekoulu senkuin jatkuu ja jatkuu. Vuosi sitten samoja kuvia tehdessä olisi ollut lähinnä sormi suussa ja lopputulos jotain aivan luokatonta. Yksi sävykäsittelyn parhaista oppikouluista onkin negatiivien sävykorjaus. Lievää rutiinia curveilla säätämiseen alkaa tulla ehkä tuhannen tehdyn kuvan jälkeen, todellinen ammattitaito sitten joskus vuosien päästä. Se mitä pidin vuosi sitten hyvänä, on nyt luultavasti täyttä kuraa. Silmä kehittyy kuva kuvalta ja nyt osaa katsoa arvostettujenkin kuvaajien sävykäsittelyä analysoiden.

Värioppi on opiskeltavissa teorian kautta, ja käsittelyn lopputulos on joko oikein tai väärin, teoriassa. On kuitenkin täysin makuasia mistä kukin tykkää. Täydellisesti reprosäädetyt kuvat harvoin säväyttävät amatöörikuvaajaa ja liika värianalysointi menee helposti enemmän tekniikan kuin luovuuden puolelle. Itse yritän epätoivoisesti filmikuvauksen kautta päästä luovuuden ja teknisyyden kultaiselle keskitielle.

Kesäkausi starttasi ja kuvailin mallista pari rullaa keskikoon filmille. Olen odotellut filmiskanneriani jo useamman kuukauden ja nyt Canon ilmoitti, että skanneria on saatavilla taas toukokuun lopulla. Saa nähdä liikeneekö erästä yksi tännekin. Skannasin häthätää ruudut valopöydältä 100mm macrolla kuvaten, laatu on erittäin terävää mutta negatiiveihin tulee ärsyttäviä värivirheitä, jotka ilmenevät läiskittäin ja ovat siten lähes mahdottomia korjata käsipelillä. Sen verran ruuduista kuitenkin näkee, että keskikoon look on juuri niin herkullinen kuin odottaa saattoi. Yksityiskohdat ja syväterävyys ovat paikoitellen sitä luokkaa, ettei full frame -digillä ole asiaa samaan kehään.

Alempi ruutu on negatiivi+curveilla värikorjattu kuva. Ja ei, ctrl+i photarissa doesn’t do the trick.

Vanhojen rawien selailua uusien toivossa/puutteessa.

Pelkät curvesäädöt.

Preset-testailua.

Ostelin syksyllä peilittömän kameran, koska pienelle mukana kuljetettavalle digijärjestelmälle on ollut hyllyssä jo pitkään kameran mentävä aukko.

Tästä aiheesta on pitänyt kirjoittaa jo aikoja sitten, mutta juttu on jäänyt pyörimään luonnoksiin.

Olen ollut kiinnostunut peilittömistä kameroista konseptina niin kauan kun niistä on puhuttu. Ensimmäiset mallit olivat kuitenkin kankeita käyttää, joten jäin suosiolla odottamaan uudempaa isompikennoista sukupolvea. Tällä hetkellä peilittömien markkinoita johtaa Olympus, mutta niiden pieni kenno ei juurikaan houkuttele, sillä linssien polttovälit käytännössä tuplaantuvat. Hyviä vaihtoehtoja löytyy Sonyltä ja Fujilta, tosin melko suolaiseen hintaan.

Peilittömyys mahdollistaa äärimmäisen pienen rungon valmistuksen ja laajan yhteensopivuuden eri linssien kanssa. Nämä yhdessä muodostavat lyömättömän yhdistelmän päivittäis- ja reissukameralle. Sony oli valmistajista ensimmäinen, joka onnistui ahtamaan pikkurunkoon APS-C-kennon ja herättämään petollisia ostoaikeita. NEX-nimellä kulkeva kamerasarja onkin saanut nettipalstoilla suurta huomiota, sillä kameraan saa sovitteella kiinni minkä tahansa valmistajan linssin. Näinollen kaikki, joiden kaapeista löytyy vanhoja käsitarkenteisia objektiiveja pääsevät antamaan linsseilleen uuden elämän. Optiikan laatu kun ei ole juurikaan parantunut vuosien saatossa, voi vanhalla objektiivilla päästä edullisesti ammattitason lopputulokseen. Laadukas 80-luvun lasi 100 euron katukauppahintaan tarjoaa useasti paremman erottelukyvyn kuin nykypäivän 500 euron arvoinen harrasteobjektiivi.

Ylläolevassa kuvassa on Sony NEX-5n, sekä läjä mielenkiintoisia linssejä, joita olen metsästänyt eBayn syövereistä. Esimerkkeinä Canon FD-sarjan 85mm ja 50mm F/1.2L:t sekä Voigtländer Nokton 35mm F/1.2, jotka ovat sekä nopeita että optiikaltaan huippuja. NEX on toki perustoiminnoissa jonkin verran isoa järjestelmää kankeampi, sillä nappeja on vähemmän. Manuaalitarkennus kuitenkin on tehty NEX:llä todella nerokkaasti ja automaattitarkennusta ei jää kaipaamaan kuin liikkuvia kohteita kuvatessa. Tämän videon lopusta löytyy esimerkki NEX:n tarkennusavusta, jonka lisäksi on olemassa myös Canonin järjestelmien videopuolelta tuttu digitaalinen zoom. Kaiken kukkuraksi NEXin kennon maksimiherkkyys on puristettu 25600:n saakka, joista vielä ISO 6400 on täysin käyttökelpoinen isossakin koossa. Alta löytyvien kuvien joukosta suurin osa on tykitetty ISO 3200-6400 arvoilla.

NEX kulkee kätevästi aina laukussa ja sillä kuvaamisesta on tullut lähes jokapäiväistä herkkua. Nykyään tartun 5D:n ainoastaan studiolla tai työkeikalla, NEX on siis paikkansa hyllyssä ansainnut. En näe mitään syytä, miksei tulevan kesän muotijuttuja kuvaisi filmin kaveriksi NEX:llä. Manuaalitarkennuksen kanssa on mahdollisesti jopa varmempi kuvata vastavaloon kuin automaatilla ja vanhat linssit tuovat hieman omanlaista fiilistä kuviin.