The details are not the details.
They make the design.

Lisätty: 26. joulukuu 2010 | Kommentit (2)


Teenpä mitä tahansa visuaalista, on hauska huomata että samat yleissäännöt pätevät aina. Oli kyseessä piirtäminen, muotikuvaus tai www-sivuston suunnittelu, jokainen yksityiskohta on yhtä tärkeä ja pienikin virhe voi pilata kokonaisuuden.

Inspiraation jutun kirjoittamiseen sain jo viikkoja sitten, kun suunnittelin käyttöliittymäelementtejä softaan. Oli kulunut jo paljon aikaa leiskojen toimittamisesta asiakkaalle, kun sain toiveen parannella ulkoasua. Asiakkaan mielestä leiska ei toteutettuna enää näyttänyt hyvältä ja toivoi minulta paranneltua versiota.

Tarkasteltuani testisivustoa totesin leiskojeni grafiikan kyllä olevan kopioitu, mutta marginaalit, fonttikoot ja välistykset olivat jääneet määrittelemättä. Päädyin leiskojen korjaamisen sijaan tekemään graafisen ohjeen, jossa oli tarkat määrittelyt yllä mainitsemiini asioihin. Tämä on vain yksi sadasta tapauksesta, jossa toteutus äkkiseltään näyttää esikuvaltaan, mutta jää alkuperäisen varjoon viilattujen yksityiskohtien puuttumisen vuoksi.

Toinen esimerkki yksityiskohtien tärkeydestä löytyy parin vuoden takaa, kun suunnittelin olohuoneeseeni tv-tasoa. Luonnos Photoshopissa näytti hyvältä, kunnes lähdettiin rajaamaan ominaisuuksia A) hinnan ja B) toteutusongelmien vuoksi. Vahvistin määritteli laitetilan leveyden suunniteltua kapeammaksi, maalipinnan laatu oli odotettua huonompi ja viiluvalintani oli selkeästi liian kontrastinen, joten lopullisesta tuotteesta tuli kaikkea muuta kuin ajaton. Yksinkertaisempi ja viimeistellympi design tuskin kyllästyttäisi vieläkään.

Kolmantena nostan esiin esimerkin tuotekuvauksesta. Miksi esimerkiksi H&M:n vaatteet näyttävät mainoksissa arvokkaammilta kuin ovatkaan? Lähtökohdat, ja ennen kaikkea yksityiskohdat, ovat mainoskuvassa kaikki kaikessa. Vaatteissa ei ole ryppyjä, ne valaistaan esimerkillisesti ja niitä kantaa alan parhaimmisto. Toki myös kalusto on viimeisen päälle. Valojen ja optiikan laatu vaikuttaa lopputulemaan enemmän kuin harva osaa kuvitella. Jokainen Profotoon siirtynyt, mutta aiemmin budjettisalamoilla kuvannut, tietää eron.

Designerin on aina otettava huomioon toteuttaja, toteuttajan kyvyt ja toteutettavan työn pulmakohdat. Kattava ohjeisto on hyvä olla olemassa, mutta siihen on harvoin budjetissa tilaa, saati aikaa. Mitä paremmin visuaalinen suunnittelija tuntee toteutuksen tekniset vaatimukset, sitä parempi on lopputulos. Onneksi tätä työtä ei koskaan tarvitse tehdä yksin, vaan ympärillä on aina muita suunnittelijoita, joilta imeä tietotaitoa ja ideoita.

“Hyvä työ on yhtä kuin sen yksityiskohdat” -seikan tajuamiseen meni monta vuotta. Sen jälkeen onkin opeteltu, ja opetellaan, tekemään ne yksityiskohdat aina vain paremmin.

Webin murrosikä

Lisätty: 14. joulukuu 2010 | Kommentit (3)

Koska työni pääasiassa sisältää graafista suunnittelua ja ennen kaikkea verkkosuunnittelua, olisi kai jo korkea aika kirjoittaa jotain aiheeseen liittyvää.

Internet on pitkään puhunut Web 2.0:sta verkon sosiaalisen median aikakautena, mutta lähes yhtä kauan on myös arvuuteltu mihin seuraava kolmas askel johtaa. Pilveen siirtyminen on ollut Suomessakin tiskillä jo tovin, mutta todennäköisesti kuluttaratkaisua saadaan odottaa vielä pitkään. Kuluttajaratkaisulla tarkoitan kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin verkon ylitse toimivaa tietokonetta kuukausiveloitteisena. On sanomattakin selvää, että webin kolmas sukupolvi tulee käsittämään pilviajattelun, jossa resurssit hyödynnetään tehokkaasti ja jaetaan verkon yli. Käytännössä jokainen saa tehokkaan koneen, luultavasti halvemmalla kuin nyt, eikä ole huolta tiedon katoamisesta tai raudan rikkoutumisesta.

Omassa työssäni Web 2.0 tarkoitti pitkään uutta tyylisuuntausta. Liukuvärit, erikoisfontit ja isommille näytöille suunnittelu oli kova sana web design -piireissä. Mitä web 3.0 tuo mukanaan suunnittelijoiden pöydälle jää nähtäväksi. Henk. koht unelmani on tietysti laitepohjainen design, eli skaalautuvuus esim. eri näyttöresoluutioihin. Tabletit, puhelimet, isot ja pienet näytöt saisivat kukin oman näkymänsä verkkosivusta. Leveillä näytöillä kukoistaisivat isot taustakuvat, moderni palsta-ajattelu ja jättimäinen typografia. Puhelimeen kaikki taas siirtyisi hajuttoman selkeästi, yhteen skrollattavaan pötköön. Verkon käyttö tulee olemaan sujuvaa, oli kädessä sitten puhelin, tablet-tietokone tai läppäri.

Murrosvaihe web 2.0:sta kolmoseen on käynnissä. Menee kuitenkin vielä vuosia että kotikoneet sijaitsisivat fyysisesti siellä langan vieraassa päässä tai että palvelu olisi järkevän hintainen. Kansaa varmasti myös puhuttaa koko henkilökohtaisen tietovarastonsa siirtäminen verkkoon.

Hae blogista: